perjantai 1. kesäkuuta 2012
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
K & J
Muutama yksityiskuva rakkaiden ystävieni kesähäistä:
Muutama kuva rakkaan ystäväni kesähäistä, joissa kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja paremminkin. Ovat he vain niin luodut toisilleen. <3
  |
| Sulhasen kalvosinnapit |
 |
| skumppaa ja pöllökuplia |
 |
| kesän 2012 onnellisin kaaso - minä |
 |
| minttusuklaa-macaronseja.. nams |
 |
| The wedding cake - elämäni parasta kakkua |
 |
| Nappasin kimpunkin. |
Muutama kuva rakkaan ystäväni kesähäistä, joissa kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja paremminkin. Ovat he vain niin luodut toisilleen. <3
maanantai 28. toukokuuta 2012
Tyhmä saa olla, mutta ei rattijuoppo.
Harvinaisen onnistunut mainoskampanja.
Joka kesä joku ajaa kännissä itsensä, ystävänsä tai muutaman sivullisen kuoliaaksi. Joka kesä joku hukkuu humalapäissään vesille lähtiessään. Joka kesä. Ja monta kertaa kesässä. Kukaan ei lähde humalassa vesille / rattiin sillä asenteella, että tänään mennään ja kuollaan. Itsemurhia lukuunottamatta, nää tilanteet on aina onnettomuuksia, jotka olisivat olleet estettävissä ihan puhtaasti maalaisjärkeä käyttämällä. Ja sillä, että tyhmä saa olla, mutta ei nyt ihan niin tyhmä.
 |
| tyhmasaaolla.fi |
Joka kesä joku ajaa kännissä itsensä, ystävänsä tai muutaman sivullisen kuoliaaksi. Joka kesä joku hukkuu humalapäissään vesille lähtiessään. Joka kesä. Ja monta kertaa kesässä. Kukaan ei lähde humalassa vesille / rattiin sillä asenteella, että tänään mennään ja kuollaan. Itsemurhia lukuunottamatta, nää tilanteet on aina onnettomuuksia, jotka olisivat olleet estettävissä ihan puhtaasti maalaisjärkeä käyttämällä. Ja sillä, että tyhmä saa olla, mutta ei nyt ihan niin tyhmä.
lauantai 26. toukokuuta 2012
"Happiest break-up song ever!"
Ja ihana, ihana suomen kesä. Kohta auton nokka kohti Lahtea ja ystäväni häitä. Taitaa tulla paras kesä aikoihin.
tiistai 22. toukokuuta 2012
It's not me, it's you.
Muutama vuosi takaperin onnistuin romuttamaan viisi tärkeää ihmissuhdetta yhden kevään aikana. Kaikki vastoin omaa tahtoani. Kävin läpi aika ison kriisin itsestäni pitämisen kanssa - ja käyn sitä osittain ehkä edelleen, sillä huomaan vieläkin järkyttyväni siitä, että kaikki eivät pidä minusta. Se on täysin uskomatonta, käsittämätöntä ja ihmeellistä, sillä mähän olen loistotyyppi.
On vaikea hyväksyä, että selän takana puhutaan myös itsestä pahaa, myös mun puhelinnumeroa poistetaan ja aika ajoin joku deletoi vaivihkaa facebook kavereistaan. Viimeisimpänä eräs minulle rakas ystävä ilmoitti noin kahdennenkymmenennen kerran, ettei kiinnosta olla tekemisissä kanssani- ja ajattelin nyt vihdoin uskoa ja hyväksyä sen.
Näiden vastapainoksi voi hymyillä peilikuvalleen ja muistaa, että olen..
..tämän kesän onnellisin kaaso
..maailman ihanimman pojan tyttöystävä
..kahden suloisen pojan kummitäti
..tatuoituna ystäväni nilkkaan
..monen ihmisen iltarukouksissa
On vaikea hyväksyä, että selän takana puhutaan myös itsestä pahaa, myös mun puhelinnumeroa poistetaan ja aika ajoin joku deletoi vaivihkaa facebook kavereistaan. Viimeisimpänä eräs minulle rakas ystävä ilmoitti noin kahdennenkymmenennen kerran, ettei kiinnosta olla tekemisissä kanssani- ja ajattelin nyt vihdoin uskoa ja hyväksyä sen.
Näiden vastapainoksi voi hymyillä peilikuvalleen ja muistaa, että olen..
..tämän kesän onnellisin kaaso
..maailman ihanimman pojan tyttöystävä
..kahden suloisen pojan kummitäti
..tatuoituna ystäväni nilkkaan
..monen ihmisen iltarukouksissa
 |
| ..aina rakastanut itseäni |
tiistai 15. toukokuuta 2012
A day
Maailman valokuvauspäivänä, 15.5, kuvailin mm. pojan nukkea, jonka nimi vaihtelee mutta taisi alunperin olla Kassu. Kassu oli mukana monen tunnin pihakirppisproggiksessa, jonka saldo oli ehkä jotain 7 euron paikkeilla - mutta tällä kertaa tärkeintä ei ollut tuotto, vaan aurinko, hyvä seura ja (suht)tyytyväiset lapset.
Täytynee kuitenkin jäljelle jääneen tavaran määrästä päätellen vierailla vielä sekä UFF:n laatikon että hietsun kirppiksen lähettyvillä. " A day " proggiksen saldoa esittelen vielä myöhemmin, jahka saan seulottua sen oman tiukan sensuurini läpi eetteriin :)
torstai 10. toukokuuta 2012
Happy marriage
Vietimme viime viikonloppuna rakkaan ystäväni polttareita, joissa allekirjoittanut sähläsi kaason roolissa. Onnistunein ja eniten iloa tuottanut ohjelmanumero taisi olla vinkkien keräily onnistuneeseen avioliittoon. Parhaan vinkin ja mahtavimmat naurut tarjosi japanilainen Ryo, jonka kielitaito ei ihan riittänyt tehtävän ymmärtämiseen.
"Do I write 'Happy marriage' ?"
Tekisi melkein mieli etsiä Ryo facebookista ja kiittää ikimuistoisista nauruista, mutte pelkään aiheuttavani hämmennystä vastaanottajan puutteellisen kielitaidon vuoksi.
"Do I write 'Happy marriage' ?"
Tekisi melkein mieli etsiä Ryo facebookista ja kiittää ikimuistoisista nauruista, mutte pelkään aiheuttavani hämmennystä vastaanottajan puutteellisen kielitaidon vuoksi.
torstai 3. toukokuuta 2012
Things are getting worse
Muutama sana kauneusihanteista? Riittänee tällä kertaa kaksi sanaa: Valeria Lukyanova.
Voi Mattel, minkä teit.
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Muutama sana nälästä
Olin viikonloppuna baletissa. Tarkalleen sanoen katsomassa Marc Ribaudin versiota Coppéliasta, ja se oli sanalla sanoen lumoava. En kuitenkaan ihan ymmärrä kansallisoopperan mainosta "koko perheen baletti", sillä vaikka väliajalla vilisi toinen toistaan hienommin puettuja pikkuprinsessoja, en hyvällä tahdollakaan keksi, mitä he saivat esityksestä irti. Ehkä ne tulevat jostain korkeakulttuurisemmasta lähiöstä, kuin minä. Jokatapauksessa näytös oli kaunis, hauska ja henkeäsalpaava- miten ihmiskeho voikaan taipua mitä käsittämättömämpiin asentoihin? Illalla venyttelin omia paksuja reisiäni ja olin hetken katkera siitä, ettei kukaan koskaan edes yrittänyt tehdä minusta ballerinaa.
Balettielämyksen ja tuplajuusto aterian lisäksi olen viimeaikoina ahminut kirjoja, tarkalleen sanottuna mielettömän Natascha Kampuschin kirjan kokemuksistaan eli 3096 päivästä, jotka hän eli sieppaajansa vankina. Kirja on analyyttinen kertomus kauhusta, jota Natascha noiden päivien aikana koki. Luin jostain kirja-arvostelusta, että teos on loistavaa lukemista ihmisille, jotka haluavat "ammentaa uskoa itseensä lujan tytön selviytymistarinasta", mutta tämän lauseen kirjoittaja ei voisi mielestäni olla enempää väärässä. Nataschan tarina ei herättänyt minussa tirkistelijää, kauhuväristysten metsästäjää tai kiitollisuutta omaa elämäntilannettani kohtaan. Natascha kirjoitti kirjassaan siitä, miten ihmiset ja media ovat lähestyneet häntä vapautumisen jälkeen, ja sen kaltainen käytös sai aikaan sen, etten oikeastaan enää ihmettele, miten tuollaista voi tapahtua- suurin osa ihmisistä tuntuu olevan ainakin osittain käytöksensä perusteella myötätunnottomia seinähulluja, joilla ote edes oman elämän realiteetteihin tuntuu olevan kadoksissa. Luin kirjan siksi, että se oli Nataschan itsensä kirjoittama: kertoi juuri sen verran, mitä hän halusi tapahtumista kertoa. Lukiessa koin sellaisia tunnetiloja kuten hämmennys pienen ihmisen kyvystä sopeutua mahdottomilta tuntuviin tilanteisiin ja kiitollisuus siitä lopullisesta rohkeudesta, joka johti hänen pakoonsa elokuussa 2006. Kirjan luettuani olen vakuuttunut siitä, että Natascha on erityisen älykäs nuori nainen, joka on hienosti ja järkeenkäyvästi osannut eritellä kokemuksiinsa vaikuttavat tekijät ja niiden seuraukset. En ymmärrä ihmisten vihaa siitä, että hän on rikastunut kokemuksillaan - mielestäni hän on käsitellyt mediaa hienosti ja hyötynyt siitä täysin aiheellisesti- lehdet olisivat jokatapauksessa tapahtumista kirjoittaneet. Luin kirjan alle vuorokaudessa, ja aion palata siihen myöhemmin uudelleen.
Kirja, joka pitää tällä hetkellä otteessaan, on Suzanne Collinsin The Hunger Games, jonka haalin kirjahyllyyni samantien sekä suomeksi, että englanniksi. Rakastan lukea lempikirjojani yhtä aikaa molemmilla kielillä- alkuperäiskieli pitää otteessaan suomennosta paremmin, mutta suomennoksen selailu varmistaa, että olen ymmärtänyt kaiken oleellisen. Olen vasta alussa, mutta se vaikuttaa yhtä mukaansa tempaavalta kuin Harry Potterit aikoinaan ja sittemmin Twilight -saaga, sillä tuskin maltoin äsken nousta laittamaan pyykkejä kuivumaan tai kirjoittamaan tätä postausta- ja olen äärimmäisen harmistunut siitä, etten voinutkaan kuluttaa tänään vapaapäivääni käymällä elokuvissa katsomassa Nälkäpelin, sillä se ilmestyykin vasta perjantaina.
Päivän ajatus: Kaikkiin kolmeen edellämainittuun liittyy enemmän tai vähemmän nälkä- balettitanssijat ovat höyhenenkeveitä, Natascha eli monta vuotta aliravittuna ja nälkäkuoleman partaalla, Nälkäpelissä olen vasta sivulla 57 ja se on kuvaillut nälkää, ruuan puutetta ja nälkäkuolemaa jo useamman kerran- miten tämän nyt pukisi sanoiksi? Jokatapauksessa tänään aion syödä erityisen kiitollisena siitä, että elämääni ei ohjaa ruoka tai sen puute.
 |
| Kuva: Kansallisooppera |
Balettielämyksen ja tuplajuusto aterian lisäksi olen viimeaikoina ahminut kirjoja, tarkalleen sanottuna mielettömän Natascha Kampuschin kirjan kokemuksistaan eli 3096 päivästä, jotka hän eli sieppaajansa vankina. Kirja on analyyttinen kertomus kauhusta, jota Natascha noiden päivien aikana koki. Luin jostain kirja-arvostelusta, että teos on loistavaa lukemista ihmisille, jotka haluavat "ammentaa uskoa itseensä lujan tytön selviytymistarinasta", mutta tämän lauseen kirjoittaja ei voisi mielestäni olla enempää väärässä. Nataschan tarina ei herättänyt minussa tirkistelijää, kauhuväristysten metsästäjää tai kiitollisuutta omaa elämäntilannettani kohtaan. Natascha kirjoitti kirjassaan siitä, miten ihmiset ja media ovat lähestyneet häntä vapautumisen jälkeen, ja sen kaltainen käytös sai aikaan sen, etten oikeastaan enää ihmettele, miten tuollaista voi tapahtua- suurin osa ihmisistä tuntuu olevan ainakin osittain käytöksensä perusteella myötätunnottomia seinähulluja, joilla ote edes oman elämän realiteetteihin tuntuu olevan kadoksissa. Luin kirjan siksi, että se oli Nataschan itsensä kirjoittama: kertoi juuri sen verran, mitä hän halusi tapahtumista kertoa. Lukiessa koin sellaisia tunnetiloja kuten hämmennys pienen ihmisen kyvystä sopeutua mahdottomilta tuntuviin tilanteisiin ja kiitollisuus siitä lopullisesta rohkeudesta, joka johti hänen pakoonsa elokuussa 2006. Kirjan luettuani olen vakuuttunut siitä, että Natascha on erityisen älykäs nuori nainen, joka on hienosti ja järkeenkäyvästi osannut eritellä kokemuksiinsa vaikuttavat tekijät ja niiden seuraukset. En ymmärrä ihmisten vihaa siitä, että hän on rikastunut kokemuksillaan - mielestäni hän on käsitellyt mediaa hienosti ja hyötynyt siitä täysin aiheellisesti- lehdet olisivat jokatapauksessa tapahtumista kirjoittaneet. Luin kirjan alle vuorokaudessa, ja aion palata siihen myöhemmin uudelleen.
 |
| Kuva: Otava |
Kirja, joka pitää tällä hetkellä otteessaan, on Suzanne Collinsin The Hunger Games, jonka haalin kirjahyllyyni samantien sekä suomeksi, että englanniksi. Rakastan lukea lempikirjojani yhtä aikaa molemmilla kielillä- alkuperäiskieli pitää otteessaan suomennosta paremmin, mutta suomennoksen selailu varmistaa, että olen ymmärtänyt kaiken oleellisen. Olen vasta alussa, mutta se vaikuttaa yhtä mukaansa tempaavalta kuin Harry Potterit aikoinaan ja sittemmin Twilight -saaga, sillä tuskin maltoin äsken nousta laittamaan pyykkejä kuivumaan tai kirjoittamaan tätä postausta- ja olen äärimmäisen harmistunut siitä, etten voinutkaan kuluttaa tänään vapaapäivääni käymällä elokuvissa katsomassa Nälkäpelin, sillä se ilmestyykin vasta perjantaina.
 |
| Kuva: Lionsgate |
Päivän ajatus: Kaikkiin kolmeen edellämainittuun liittyy enemmän tai vähemmän nälkä- balettitanssijat ovat höyhenenkeveitä, Natascha eli monta vuotta aliravittuna ja nälkäkuoleman partaalla, Nälkäpelissä olen vasta sivulla 57 ja se on kuvaillut nälkää, ruuan puutetta ja nälkäkuolemaa jo useamman kerran- miten tämän nyt pukisi sanoiksi? Jokatapauksessa tänään aion syödä erityisen kiitollisena siitä, että elämääni ei ohjaa ruoka tai sen puute.
tiistai 14. helmikuuta 2012
Nothing tastes as good as being thin feels?
Työkaverin kommentti pukuhuoneessa, kun olin vaihtamassa vaatteitani:
"Tiedätkös, mä painoin ennen 130kg."
Ahaa. No, omat lukemat ei onneksi ole lähelläkään tuota suoritusta, mutta silti, tuli vähän nihkee olo- ihan muako tässä katsellessasi keksit moista ryhtyä muistelemaan? Kyseessä ei siis ollut mikään erityisen läheinen työkaveri, vaan sellanen "vaihdetaan pari sanaa kohdatessa" - kollega.
Miellän itseni yhä, ylipainoisena ja tummahiuksisenakin, hoikaksi blondiksi. Sellainenhan olin elämäni ensimmäiset 20 vuotta, joten olen perustanut ulkoisen minäkuvani pitkälti näiden kahden ominaisuuden varaan. Siksi uusien, puolen vuoden sisään työn kautta tavattujen ihmisten kommentit facebook kuvistani ("Siis oletko sä oikeesti siinä kuvassa sun veljen kanssa? Mä en voi uskoa!") tuntuvat järkyttäviltä- nämä ihmiset todella tuntevat minut vain lihavana.
Isän 50 vuotissyntymäpäiville meno ahdisti, sillä pelkäsin muiden suhtautumista kiloihini. Samasta syystä tulevan kummipoikani ristiäiset ja ystäväni kesähäät aiheuttavat muitakin, kuin onnellisia tuntemuksia.
Päivän ajatus: I've been on a diet for two weeks and all I've lost is fourteen days.
"Tiedätkös, mä painoin ennen 130kg."
Ahaa. No, omat lukemat ei onneksi ole lähelläkään tuota suoritusta, mutta silti, tuli vähän nihkee olo- ihan muako tässä katsellessasi keksit moista ryhtyä muistelemaan? Kyseessä ei siis ollut mikään erityisen läheinen työkaveri, vaan sellanen "vaihdetaan pari sanaa kohdatessa" - kollega.
Miellän itseni yhä, ylipainoisena ja tummahiuksisenakin, hoikaksi blondiksi. Sellainenhan olin elämäni ensimmäiset 20 vuotta, joten olen perustanut ulkoisen minäkuvani pitkälti näiden kahden ominaisuuden varaan. Siksi uusien, puolen vuoden sisään työn kautta tavattujen ihmisten kommentit facebook kuvistani ("Siis oletko sä oikeesti siinä kuvassa sun veljen kanssa? Mä en voi uskoa!") tuntuvat järkyttäviltä- nämä ihmiset todella tuntevat minut vain lihavana.
Isän 50 vuotissyntymäpäiville meno ahdisti, sillä pelkäsin muiden suhtautumista kiloihini. Samasta syystä tulevan kummipoikani ristiäiset ja ystäväni kesähäät aiheuttavat muitakin, kuin onnellisia tuntemuksia.
Päivän ajatus: I've been on a diet for two weeks and all I've lost is fourteen days.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Another monday
Pyörin tänään yksin kauppakeskuksessa ja tuhlasin hieman rahaa, jota ei oikeastaan olisi tuhlattavaksi saakka. Ostin kyllä ihan tylsiä perusjuttuja: tarjouksesta muutaman puseron, sukat, alushousut, hiuslenkkejä. Ja työhousut, joiden koko oli niin järkyttävän suuri, etten kehtaa edes anonyymiin blogiin sitä kertoa. Mutta julistettakoon tässäkin nyt lupaus, että vuoden päästä tähän aikaan, voisin ottaa kuvan, jossa olen tunkenut uuden, hoikan olomuotoni työhousujeni toiseen lahkeeseen (vaikka ei tilanne nyt ihan niin paha ole, mutta melkein). Olen vuoden 2011 aikana jojoillut painoni kanssa käsittämättömän paljon- huikeat 28kg. Ja juurikin sen verran minulla on vielä pudotettavaa, jotta olisin edes itse itselleni määrittelemässäni "ihannepainossani", joka sekin jää painoindeksitaulukoilla sinne "paremmalle puolelle" (normaalipainon ylärajaan). Ehkä tästä tuleekin laihdutusblogi, sillä ajattelin kutsua henkilökohtaisen kunnonkohottajani (hyvän ystäväni) seuraamaan tätä, ja raportoida ainakin joinakin päivinä syömiset ja liikkumiset tänne.
Eksyin hieman alkuperäisestä aiheesta, eli yksin kaupoilla pyörimisestä. Tuntui hieman ansaitsemattomalta luksukselta olla ja ihastella ympäristöä kaikessa yksinäisyydessään- kävin syömässä, soitin pari tärkeää puhelua nurkkapöydästä ja sovittelin paritkymmenet housut, ennenkuin löysin ne yhdet semi-siedettävät. Tuli sellainen itselle epätavallinen fiilis, että toivottavasti jengi ei kelaa, että "tolla läskillä ei oo kavereita." Koitin kovasti näyttää kiireiseltä perheenäidiltä, joka on saanut kallisarvoisen hengähtämishetken jälkikasvultaan.
Mikä ihmeellinen itseinho-päivä mulla tänään on? Tarkoitus oli julistaa, miten kiva on kierrellä kaupoissa omaan tahtiin. Piste.
Eksyin hieman alkuperäisestä aiheesta, eli yksin kaupoilla pyörimisestä. Tuntui hieman ansaitsemattomalta luksukselta olla ja ihastella ympäristöä kaikessa yksinäisyydessään- kävin syömässä, soitin pari tärkeää puhelua nurkkapöydästä ja sovittelin paritkymmenet housut, ennenkuin löysin ne yhdet semi-siedettävät. Tuli sellainen itselle epätavallinen fiilis, että toivottavasti jengi ei kelaa, että "tolla läskillä ei oo kavereita." Koitin kovasti näyttää kiireiseltä perheenäidiltä, joka on saanut kallisarvoisen hengähtämishetken jälkikasvultaan.
Mikä ihmeellinen itseinho-päivä mulla tänään on? Tarkoitus oli julistaa, miten kiva on kierrellä kaupoissa omaan tahtiin. Piste.
lauantai 28. tammikuuta 2012
Sä näytät upeelt kai sä muistit mun kellukkeen
Miten voi ihmisen mieli jumittaa niin pahasti aina, kun avaa bloggerin? Bussissa, nukkumaan mennessä ja duunissa ollessa pää on täynnä bloggaamisen arvoisia asioita, mutta kotiin tullessa tyhjä niistä kaikista - tai sitten mielessä on vaan syvällisiä analyysejä avioliiton perimmäisistä tarkoituksista, mutta niistä kirjoittaakseni tarvitsisin useamman tunnin aikaa. Ehkä täytän sittenkin tämän blogin päivittäisillä kasvokuvillani ja ps-listoilla, sillä huomaan, että yllättävän vähän minulla sittenkään on sanottavaa. Etenkään sellaista, mitä voisi päästellä ilman, että pohtii seuraamuksia.
No, suosittelen kaikkia lukemaan "Eat, pray, love" -kirjan jatko-osan "Committed"- se on järisyttävän hyvä. Myönnettäköön, että eat, pray, love - jäi minulta kesken (joskin nyt ostin sen kirpputorilta huimaan euron hintaan ja aion antaa sille toisen mahdollisuuden) mutta Committedin olen lukenut lyhyen ajan sisällä kahdesti. Se on niin hyvä. Ja sen intouttamana aion jonain sateisena päivänä avautua ajatuksistani liittyen avioliittoon, sen merkitykseen ja sen kestämiseen, mutta sitä ennen menen sieltä missä aita on matalin- eli asiaa helmikuun Cosmopolitanin artikkelista "Eksän lumoissa". Joo, kyllä! Tai siis ei, en ole mitenkään erityisesti eksien lumoissa tällä hetkellä, mutta ilmiö on tuttu. "Saako eksäsi yhä sydämesi läpättämään, vaikka eronne oli parasta, mitä sinulle koskaan on tapahtunut?" Kuka tunnustaa? _o/
Cosmopolitan lohduttaa, että kyse on kemiallisesta reaktiosta, jota vastaan on turha taistella. Olen hitusen eri mieltä, sillä mielestäni kaikkea pahaa mieltä aiheuttavaa toimintaa vastaan tulee aktiivisesti taistella paremman yleisolon saavuttamiseksi. Erot on parhaita, koska ne tapahtuu aina syystä. Jos joku ei halua olla sinun kanssasi tai sinä et halua olla jonkun kanssa, sille lienee painava syy. Varsinkin, kun on kyseessä niinkin iso asia, kuin suhteen päättäminen.
"mun mielest turha mennä ketään takas vonkaa
mitä löytyy takaa siihen on joku syy vaik tääl nyt myrskyy ni viel tulee tyyntyy"
No, suosittelen kaikkia lukemaan "Eat, pray, love" -kirjan jatko-osan "Committed"- se on järisyttävän hyvä. Myönnettäköön, että eat, pray, love - jäi minulta kesken (joskin nyt ostin sen kirpputorilta huimaan euron hintaan ja aion antaa sille toisen mahdollisuuden) mutta Committedin olen lukenut lyhyen ajan sisällä kahdesti. Se on niin hyvä. Ja sen intouttamana aion jonain sateisena päivänä avautua ajatuksistani liittyen avioliittoon, sen merkitykseen ja sen kestämiseen, mutta sitä ennen menen sieltä missä aita on matalin- eli asiaa helmikuun Cosmopolitanin artikkelista "Eksän lumoissa". Joo, kyllä! Tai siis ei, en ole mitenkään erityisesti eksien lumoissa tällä hetkellä, mutta ilmiö on tuttu. "Saako eksäsi yhä sydämesi läpättämään, vaikka eronne oli parasta, mitä sinulle koskaan on tapahtunut?" Kuka tunnustaa? _o/
Cosmopolitan lohduttaa, että kyse on kemiallisesta reaktiosta, jota vastaan on turha taistella. Olen hitusen eri mieltä, sillä mielestäni kaikkea pahaa mieltä aiheuttavaa toimintaa vastaan tulee aktiivisesti taistella paremman yleisolon saavuttamiseksi. Erot on parhaita, koska ne tapahtuu aina syystä. Jos joku ei halua olla sinun kanssasi tai sinä et halua olla jonkun kanssa, sille lienee painava syy. Varsinkin, kun on kyseessä niinkin iso asia, kuin suhteen päättäminen.
Elokuu - Soutaa, huopaa
"mun mielest turha mennä ketään takas vonkaa
mitä löytyy takaa siihen on joku syy vaik tääl nyt myrskyy ni viel tulee tyyntyy"
Niinpä niin. Eli jokainen joskus eksän perään haikaileva voi lohduttaa itseään sillä, että "vanhojen aikojen muistelu synnyttää nostalgiatunteen, joka saa eksäsi tuntumaan vastustamattomalta. Suomeksi sanottuna kyse on vaarallisesta ilmiöstä, jonka tunnemme kansankielellä harmittomalla fraasilla 'aika kultaa muistot.' " -Cosmopolitan
Eksiä on ihan kiva muistella lämmöllä, mutta jos muistelu muuttuu pakkomielteiseksi, muista kaivaa pintaa syvemmälle.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
It's a Wonderful Life
Vietin vuoden ensimmäisen vapaapäivän arvokkaalla tavalla: ensin nukuin kello neljään ja sen jälkeen suhasin laina-autolla mummini luokse viettämään elokuvailtaa. Kävin makuunista hakemassa huonohkon komedian jonka pelasti vain iki-ihana Julia Roberts, ja sen katsottuamme mummi kaivoi kätköistään Frank Capran "It's a Wonderful Life" -elokuvan, jota tuijotin seuraavan kaksituntisen lumoutuneena. Sanalla sanoen, ihana. Wikipedian mukaan Yle on esittänyt kyseisen elokuvan joka joulu vuodesta 1992 lähtien, mutta koska itselläni joulunaikaan ei sitten lapsuuden aamupiirrettyjen ole kuulunut television katselu, olin jäänyt täysin paitsi tästä ihanasta elämyksestä.
Ihmeellisen elämän ihmeellinen perusajatus, "minkälainen maailma olisi, jos sinua ei olisi ollut olemassa", on toki paljon kopioitu ja käsitelty aihe, mutta ymmärrän plagioinnin täysin- vietin automatkan kotiin pohtien omien rakkaideni elämää ilman minkäänlaista ajatusta minun olemassaolostani. Aika rankka aihe, vaikka yritinkin lähestyä sitä kepeästi. Suosittelen lämpimästi. Sekä elokuvaa, että pohdintaa.
"Strange, isn't it? Each man's life touches so many other lives. When he isn't around he leaves an awful hole, doesn't he" - Clarence
Päivän ajatus: olen melko varma, että useiden entisten poikaystävieni itsetunto olisi huomattavasti matalampi ilman minun olemassaoloani. Muistakaa kehua toisianne!
PSST. kuvien tekijänoikeuksista ei mitään tietoa, napattu googlen kuvahaun kautta jonkun toisen blogista.
Ihmeellisen elämän ihmeellinen perusajatus, "minkälainen maailma olisi, jos sinua ei olisi ollut olemassa", on toki paljon kopioitu ja käsitelty aihe, mutta ymmärrän plagioinnin täysin- vietin automatkan kotiin pohtien omien rakkaideni elämää ilman minkäänlaista ajatusta minun olemassaolostani. Aika rankka aihe, vaikka yritinkin lähestyä sitä kepeästi. Suosittelen lämpimästi. Sekä elokuvaa, että pohdintaa.
"Strange, isn't it? Each man's life touches so many other lives. When he isn't around he leaves an awful hole, doesn't he" - Clarence
Päivän ajatus: olen melko varma, että useiden entisten poikaystävieni itsetunto olisi huomattavasti matalampi ilman minun olemassaoloani. Muistakaa kehua toisianne!
PSST. kuvien tekijänoikeuksista ei mitään tietoa, napattu googlen kuvahaun kautta jonkun toisen blogista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)